Suomenkieli
English language
German language
French language

Feel NORDIC - Lentiira

Meistä

Elsa Heikkinen perusti Petäjäniemen lomakodin kesällä 1967. Lomakodin perustamiseen Elsa sai idean Kuhmon kunnanjohtaja Rautiaisen rouva Annilta, joka oli hänen läheinen tuttavansa. Lentiiran kylässä sijaitsevan Petäjäniemen tilalla oli aiemmin maatilatoimintaa, jonka isäntänä toiminut Elsan puoliso Janne Heikkinen kuoli varsin nuorena. Perheeseen lapsia oli syntynyt yhdeksän, joista tyttöjä kuusi ja poikia kolme.

Molemmat Janne ja Elsa olivat hyvin toimeliaita ja monen alan taitajia. Leivonta ja ruoanlaitto oli Elsan vahvuuksia. Elsa perustikin aikanaan myös kotileipomon, joka toimii edelleen Kuhmon keskustassa. Kaesan kotileipomo perustettiin 70-luvulla ja yhtiötä hoidetaan nyt suvun kolmannessa polvessa.

Petäjäniemen isäntä Janne oli kuuluisa maatalon töiden ohessa myös hevosen länkien tekijänä. Länkiä tultiin teettämään Petäjäniemeen hevosten kera. Hevosesta otettiin mitat ja kaavat paikanpäällä. Elsa ja Janne  palkittiin myös monenlaisista maatalon töistä, näistä diplomeja on nähtävänä pirtin seinällä.

Petäjäniemen lomakoti aloitti toimintansa kesämatkailuna. Matkailijoita majoitettiin muutamassa kesäasuttavassa mökissä ja leirintäalueella. Lentiirajärven rannassa oli jatkuvalämmitteinen sauna, jossa matkalaiset saivat puhdistautua. Lisäksi talossa oli pari kolme soutuvenettä, jolla sai käydä veneilemässä järvellä. Matkalaisille tarjottiin maittavia syötäviä pirtissä tai mukaan viemisiksi. Pirtin iso leivinuuni tarjosi oivan paistopaikan monenlaisille antimille.

Lomakylän pirtti on rakennettu vuonna 1948 sotien jälkeen. Sota-aikaan Lentiiran talot melko tarkkaan poltettiin. Vuosien varrella talon polttajatkin ovat vierailleet lomakylässä ja kertoneet tarinoita hetkestä, jolloin palopommit ikkunasta sisään heitettiin ja paettiin venäläisiä pakoon vastarannalle jään yli. Yksi haavoittunut sotilaskin oli halunnut sisään suojaan ja lämpimään, mutta se ei ollut enää mahdollista kun vihollinen oli jo lähellä. Muinoin myös tukkimiehet ovat olleet talon asukkaina. Tiivistunnelmaisen Pirtin seinustoilla oli tuolloin kiertänyt kerrossängyt tarjoten yöpymispaikan monelle työmiehelle.

Vuonna 1982 Eija ja Toivo Heikkinen päättivät jatkaa Elsa Heikkisen viitoittamalla tiellä. Toivo, Elsan poika oli kuorma-autoilijan ammatissa yrittäjänä ja alan vaihto oli rohkea muutos nelihenkiselle perheelle, joka muutti Kuhmon keskustasta takaisin kotitilalle Lentiiraan. Eijalla oli pitkä kokemus emännän töistä metsäkämpällä  ja myöhemmin ravintolatyöstä hotelli Kainuussa. Kuhmon Alkon myyjänä tuli juomapuolikin tutuksi.

Yritystä alettiin laajentaa ja uudistaa voimakkaasti. Vuonna 1984 rakennettiin kolme uutta mökkiä, ja peruskorjattiin päärakennus. Päärakennukseen tuli uusi keittiö, erilaisia tiloja ja varastoja. Lisäksi rantaan rakennettiin ensin pieni savusauna, jota muutaman vuoden jälkeen laajennettiin. Saunarakennukseen tuli takkatupa ja sähkösauna toiseen päähän. Muutaman vuoden sisään rakennettiin lisää mökkejä. Leirintäalueelle rakennettiin huoltorakennus keittiöineen ja saniteettitiloineen.

Välineitä ja varusteita hankittiin matkailijoiden käyttöön. Muutaman moottorikelkan lisäksi talolla oli oma pikkubussi, jolla haettiin matkailijoita lentokentältä. Vuosikymmenten ajan opastukset ja oheisohjelmat, lentokenttäkuljetukset, riistan- ja kalanpyyntitoimet, majoitustoiminnan pyörittäminen ja ravintolan hoito olivat perheen ja muutaman työntekijän tehtäviä. Vähissä oli alihankkijat tai välinevuokraajat eri harrasteille.

Kahdeksankymmentäluvun laajennusten jälkeen markkinointia hoiti etupäässä Eija. Myyntireissut kotimaan ja Keski-Euroopan markkinoille olivatkin hyvin tuloksellisia. Kansainvälisiä matkailijoita vieraili Lentiirassa kaikkina vuodenaikoina. Ulkolaisista saksalaiset ja sveitsiläiset muodostivat ison osan kävijöistä. Kalastus, metsästys ja talven harrasteet oli heidän kiinnostuksen kohteena. 

Eija oli myös leivonnastaan ja ruoanlaitostaan tunnettu ja palkittu tekijä. Kainuulaisen ruokaperinteen vaaliminen  poiki yhteistyötä muun muassa Jaakko Kolmosen kanssa, joka oli tuttu kävijä Lentiirassa.  Leipäperinteen vaalintaa ja pettuleiväntekoa harrastettiin lomakylässä ahkerasti koko 90-luku. Perinnetyö on poikinut mainetta ja kunniaa valtakunnallisesti erilaisin matkailupalkinnoin sekä Kainuulainen vuoden yrittäjä -palkinnon.

Valtakunnantason merkkihenkilöitä on lomakylässä vieraillut ajansaatossa lukuisia. Heistä mainittakoon vaikkapa presidenttipari Mauno ja Tellervo Koivisto, valtioneuvos Johannes ja Kyllikki Virolainen sekä presidentin rouva Eeva Ahtisaari.

Vuonna 2019 Petri jatkoi vanhempiensa jalanjäljissä ja Lentiiran Lomakylä siirtyi hänen nimiinsä. Kesästä 2024 lomakylän uusina yrittäjinä toimivat Elise Heikkinen-Johnstone ja Robert Johnstone.

Kun kaipaat luonnon helmaan, suuntaa Lentiiran Lomakylään Kuhmossa!

Valikko

Yhteystiedot

Lentiiran Lomakylä / Lentiira Wilderness Oy
Petäjäniementie 121
88930 Lentiira
Finland
sales (at) lentiira.com

Puhelin
Vastaanotto +358 44 72 88 930

Viihdyitkö vieraanamme?
Jätä palautetta googlessa, kiitos!

Laskutusosoite

Lentiira Wilderness Oy
Verkkolasku 003734554589
Välittäjä 003708599126 (OpenText)
Y-tunnus 3455458-9

Some