Perinnepäivä 1.8.2020

Päivitys 2.8.2020: Kiitos kaikille mukana olleille onnistuneesta tapahtumasta ! Arpajaisten pääpalkinto Jopo-polkupyörä odottaa vielä noutajaa, voittoarpa on punainen nr. 86. Myös kaksi tuotepalkintoa on jakamatta numeroilla sininen 73 ja keltainen 13. Jos löydät arvan taskustasi, ota yhteys järjestäjään elokuun loppuun mennessä.  Viikonloppuloman kahdelle Vuokatinmaassa  voitti arpanumero 16 Punainen, ja Viikonloppuloman kahdelle Lentiiran Lomakylässä arpa numero 20 Punainen. Onnea voittajille ! 


Perinnepäivä levittäytyy Lentiiran Lomakylän pihapiiriin lauantaina 1.8.2020  klo 10 - 15. Koko perheen tapahtumassa pääsee tutustumaan erilaisiin perinnetaitoihin ja  kainuulaisiin tekijöihin. Osta liput klikkaamalla tästä.

Ennakkolipunmyynti päättynyt, lipunmyynti paikan päällä.

Ohjelmassa on näytösluontoisia perinnetaitojen esittelyjä, mukaan lukien tervahaudan sytytys tervalotnikka Pertti Koiviston ja Topi Heikkisen ohjauksessa. Moottorisahaveisto-osaamista esittelevät pölökynveistäjä Hannu Kyllönen ja karhuveistoksista tuttu Arto Eronen.  Rummuntekotaitoihin opastaa Peikonkullan Eeva Mikkola. Päivän aikana tutustutaan myös tervatynnyrin ja saunavastan teon saloihin.

Vierailla on mahdollisuus kokeilla luontaishoitaja Maarit Mikkosen ja Tanja Pyykkösen näytehoitoja   tutustumishintaan. Alueella on myös myyntipöytiä, joista löydät vanhaa tavaraa, leipomuksia, tekstiilejä, käsitöitä ja tervatuotteita. Tunnelmaa nostattavat ohjelmateltassa kuuluttaja-muusikko Matti Lepänhaara sekä paikalliset musikantit. Lapsille on tarjolla talutusratsastusta.

Tervahaudan sytytyksen rinnalla päivän toisena kohokohtana nähdään Heinänseivästyskisat, mihin haastamme kolmen hengen tiimejä kilvoittelemaan taidossa ja ketteryydessä. Palkintona yhteistyökumppaneidemme Lentiiran Terwan, Leenan Kuwakamarin ja Vuokatin viinin tuotepalkintoja. Ilmoittautuminen kisaan järjestäjälle.



Hiukopalaa on saatavilla ohjelmateltasta, missä tarjolla on lihakeittoa, kuumia makkaroita ja lättyjä, sekä virvokkeita joka makuun. Myös päärakennuksen kahvila on avoinna. Perinneasuun pukeutuneille tarjoamme lättykahvikupongin !

Liput

Kannustamme hankkimaan lipun ennakkoon, mikä sujuvoittaa tapahtumaan saapumista. Sekä ennakkolipun hankkineet että paikan päältä lipun ostavat ohjataan lipuntarkastuspisteen kautta. Pysäköinti lomakylän pellolle, mikäli et tule paikalle veneellä taikka polkupyörällä.

Ennakkoliput netistä 5€/aikuinen, mukana olevat lapset maksutta. Tulosta/tallenna tosite kännykkään.
Liput ovelta 8€/2€ (lapset 4-14-vuotiaat).

Varaathan mukaan myös pientä käteistä! Kahvilassa voi maksaa kortilla.

Ohjelma

Tervahauta palaa pihapiirissä!
10:20 Tervahaudan sytytys. Tervanlasku iltasella.
12:00 Vastantekonäytös ja työpaja tervahaudalla
14:00 Heinänseivästyskisa pellolla
Ohjelmateltassa ja pihapiirissä on erilaisia taitojen ja tuotteiden esittelyjä klo 13:50 saakka.

Savusaunavuorot 10€:
16:00 Miehet
17:00 Naiset

Aikataulu- ja ohjelmamuutokset mahdollisia!

Tärkeä tietää

Tapahtumassa huomioidaan Avin ajankohtaiset suositukset yleisötilaisuuksia koskien:
- Teltassa ja ravintolassa yleisömäärä rajataan siten että kaikille riittää istumapaikka.
- Myös ulkoalueilla  vältämme jonojen ja ruuhkien  muodostumista. Järjestyksenvalvojat pitävät tilannetta silmällä ja opastavat kävijöitä tarvittaessa.

Pidetään yhdessä huolta turvaväleistä ja annetuista ohjeista niin tapahtuma sujuu mukavasti ja turvallisesti!





Tapahtumat

Yhteystiedot

Lentiiran Lomakylä
Petäjäniementie 121
88930 Lentiira Finland
Puh. +358 44 728 8930
sales (at) lentiira.com

Yhteydenottolomake

Invalid Input

Invalid Input

Invalid Input

Invalid Input

Invalid Input

©2020 Lentiiran Lomakylä. All Rights Reserved.